Äänilevyjä,
ei nyt sentään savikiekkoja.
Älppäreiksi niitä sanottiin.
Nyt ne on outoa muinaisjäännettä.
Levysoitin oli pitkään varastoituna,
piti heittää pois.
Koskaan ei kuitenkaan raaskinut.
Oli siinä sellaista palaa nuoruutta.
Rahisevia levyjä,pompahteleva neula.
Nyt se oli olohuonessa,
huollettu niinkuin vain osasi
hellyydellä pyyhitty.
Vanhalta kaverilta löytyi uusi neulakin.
Niitä kuulemma saksasta kannatti tilata.
Että vallan ulkomailta neulat nykyään.
Harvinaisemman harrastuksen haittapuolia.
Kirpputoreilta ja markkinoilta löytyi kasakaupalla levyjä.
Hulluilla hinnoilla.
Onneksi oli omat tallessa.
Jos aikoinaan maksoi uudesta levystä 50 markkaa
niin pulittaisit muka kympin.
Lea Lavenin tumman äänen kuunteli ensitöikseen,
edelleen se A-puolen neljännellä raidalla vähän pomppasi.
Ja niin hän oli sen muistanut jo etukäteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.