Tytöllä oli käsitys,
häneen tiukasti puhuttu,luetettu.
Monimutkainen,pelottavakin.
Tyttö halusi nähdä maailman,omilla silmillään.
Tuntea tuoksut ja värit omilla aisteillaan.
Maailma ei ollut harmaa,kirkonmäki ei ollut kultaniitty.
Aivopesua ei onnistuttu tekemään.
Mutta tyttö ymmärsi antaa näin olettaa.
Ei saisi anteeksiantoa,mutta toivoi oppivansa itse sen taidon.
Hän halusi uskaltaa kohdata heikomman,vahvemman.
Ihmisen ihan kaikessa olomuodoissaan.
Ilman kirjan sanoman tiukkuutta,armottomuutta.
Elämän oli pakko olla muutakin.
Saadakseen sen piti repiä itsensä tutusta.Muttei enää niin turvallisesta.
Hän valitsi.Itki ja jätti kirjan lapsuudenkodin yöpöydälle.
Sanoi rakastavansa vaikka perhe käänsi selkänsä.
Toivoi kaikille hyvää vaikka heille oli kuollut siitä hetkestä.
Ja tiesi tekevänsä oikein.
Hän halusi olla ihminen ihmiselle,hänellä oli oma tiensä jonka valitsi.
Kävellessään laukkunsa kanssa hän näki perhosen ja yhtäkkiä omakin askel keveni.
Tie oli oikea.
Kyyneleet kuivuivat poskille,sydämessä olivat sisaret ja vanhemmat.
Ei hän unohtaisi,hän vain halusi kokea elämän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.