Olihan se noloa.
Seisoa leipäjonossa.
Almuja ottaa vastaan.
Ei ottaisi
Ellei pakko
Nyt oli.
Kyyneleet poltti kirvellen.
Silmäluomien alla piilossa.
Ei niitä näytille anna.
Sitä iloa ei pilkkaajille anna.
Että itkisi tässä ja näkyvillä.
Itkisi sitten kun lapset nukkuvat.
Katsoisi niiden viatonta unta.
Toivoisi niille helpompaa elämää.
Edes jonossa muiden kanssa ei yhteyttä.
Kaikkia hävettää.
Jotenkin se on oma vika ja syy.
Niin alas on vajottu.
Mutta ei siellä hymyilläkään.
Ei ilo ole meidän asia.
Eikä sitä jaossa ole.
Jaossa on muutaman päivän selviytyminen.
Ja se ei anna vielä iloa.
Se tuo murheen Entäs sitte?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.