Hapuili ajatustensa meressä.
Kauhoi kuin hengenhädässä,
päästäkseen pinnalle jossa hengittää.
Tuntui kuin tukehtuisi.
Maailma oli hiljalleen upottanut,
ja hän oli antanut itsensä vajota.
Ei ollut sinnitellyt tarpeeksi,
huusi nyt kellukkeita avukseen.
Mikään ei olisi parempaa
kuin tuntea vakaa maa jalkojen alla,
nukkua murheettomalla mielellä
ja jaksaa ajatella huomiseen.
Nyt piti vain selvitä.
Avuilla tai itsekseen.
Pyrki pinnalle epätietoisena
olisiko siellä paiste vai myrsky?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.