Vaikka eli hetkessä
kantoi menneisyyttä mukanaan.
Ei se harteilta ja sydämestä mihinkään karissut
ei vaikka millaisella vauhdilla uutta kohti porhalsi.
Siellä ne muistuttivat kaikki myrskyt
kaikki mielenmöykyt ja epäonnistumiset.
Vaikka onnistumisen iloja oli
niiden säteet ja voima eivät tahtoneet jaksaa kantaa.
Naurussaan oli pieni suruisa sävel,
nurkan takana kuitenkin seuraava murhe.
Taakseen ei halunnut katsoa,
sieltä tulisi sellaisia kasoja niskaan ettei saattaisi selvitä.
Väsymyksen kanssa oppi elämään,
siitä tuli ärsyttävän helppo elämänkumppani.
Sen sai piiloon kun oppi vähättelemään
sen poislähtöä ei enää edes odottanut.
Levosta ei ollut tälle väsymykselle voittajaksi,
tähän tarvittiin puolen elämän kokemus
näennäisesti selvitetty kaaos ja paljon mustaa huumoria.
Elämä jatkuu silti,ihan hyvänä.
Hyväksymisen kautta,aina vähän rikkinäisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.