Olihan niitä vuoria tullut kohdatuksi
ylitetyksi ja voitetuiksi.
Oli valkoista,kirjoa ja hienoa.
Oli villaa ja silkkiä.
Nyrkin voimallakin joskus.
Hän oli tehnyt osuutensa
osan muidenkin.
Ja mitä tuli palkaksi.
Nurkkaan ahdettuna
sai katsoa selkäpuolien poiskävelyn.
Kiitos ystävyydestä.
Edelleen jostain kumman syystä
pyykkikoneen äärellä muistaa.
Luulo ei ole tiedon väärti
eikä luottanutkaan sen koommin.
Ei kehenkään.
Ei mihinkään.
Linkousta vaille koko elämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.