Nainen käveli,puistikossa odotti tuttu puu.
Kotoaan pitää paeta
ei se aina nyrkki ollut.
Omahyväisyyttä ja paremmuutta.
Nyt ei jaksanut kuunnella.
Piti hengittää.
Nojatessaan tuttuun koivuun
sulki silmänsä
antoi auringon pirskotella.
Pisamat kuuluvat kevääseen.
Tuuli puhalsi hiussuortuvia sinne tänne.
Nojatessaan vanhaan ystäväänsä
saattoi tuntea selässään miten puu valmistautui loistoonsa
herätäkseen vihreään kesäpukuunsa.
Seisoisi kesän puiston koreimpana.
Nainen toivoi itselleen edes hippusen voimaa puulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.