Nainen oli aina tiennyt mitä halusi.
Se asetti päämäärän ja eteni siihen.
Se ei ollut muuta kuin ihailtavaa.
Ominaisuus jota sopi kiitellä.
Siellä se numeroita ja papereita pyöritti.
Ja oli tyytyväinen.
Siihen ja elämään.
Ei siltä puuttunut mitään.
Koska sehän osasi olla tyytyväinen.
Jossain virastotädin tyyneydessä
jossain sen virastoarkisuuden alla
eli ja hengitti tyylikäs rokkinuori vielä.
Joskus lenkillä oli laitettava kuulokkeet
annettava Hanoi Rocksin tykittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.