Kuuntelen lasten ääniä.
Viereisestä huoneesta.
Välillä ne hiipuvat pois
kun vaivun ajatuksiini.
Ja ymmärrän ettei olisi hätää.
Ei olisi korjaamatonta.
Ei olisi ikuista ikävää.
Minä en tuntisi mitään
koska minua ei olisi.
Lapset eheytyvät kyllä.
He uudistuvat ja elävät.
Eivät osaisi edes kaivata.
Olisin ollut vain hetken.
Lapsuuden hämärään hiipuvat vuodet.
Eikä olisi muuta.
Ei ole mitään korvaamatonta.
Mitään mikä ei jatkuisi ennallaan.
Ei ole merkitystä joka rikkoutuisi.
Oli aika olla.
Oli aika koittaa tehdä merkitys.
Oli aika avata silmät.
Hyväksyä ettei mitään ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.