Häpeä.
Karmea kylmäävä virtaus.
Se meni suoniin .
Luihin .
Ytimiin.
Se valtasi kaiken.
Se hautasi se pienen toiveen.
Toiveen tuntea olevansa ihminen.
Tuntea kuuluvansa johonkin.
Se hautasi sen hyvän olon onnistumisesta.
Se tappoi elämänhalun.
Se tarjosi levottomuutta.
Syrjäytymistä.
Surullisuutta.
Se ilkkui kuinka olen turha .
Tyhmä.
Arvoton.
Se näytti miten muut ovat jotain.
Niillä on paikka.
Asema.
Tarkoitus.
Ketä helvetti tälläinen kiinnostaa.
Kun ei edes itseä.
Se kuiskii myrkkyä korviin.
Sieltä se valuu sieluun.
Sydämeen.
Ja opettaa viiltämään.
Ranteet.
Elämän.
Jättämään paremmille.
Kykeneville.
Fiksummille.
Niille jotka kelpaavat.
Jotka hyväksytään.
Joille tämä maailma on ja antaa.
Minun aikani on kai tullut.
Antaa periksi.
Luopua.
Siirtyä tuuleen tomuksi.
Pyytää anteeksi kaikkea.
Sitä vaivaa.
Osaamattomuutta.
Ymmärtämättömyyttä.
Sukeltaa.
Ehkä tämä olikin vain pitkä paha uni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.